23. elokuuta 2016

Jane Iredale uutuuksia

Ah, Jane Iredale. Tuo meikkimerkki, johon rakastun aina vaan uudestaan. Tällä kertaa esittelyssä kolme tuotetta, joista yksi on kevään uutuus, toinen on syksyn uutuus ja kolmas on vakiokalustoa. Kaikki tuotteet olen saanut Jane Iredalelta testiin. Ja näidenkin tuotteiden testauksen jälkeen Jane Iredale pitää edelleen paikkaa suosikki meikkimerkkieni joukossa.


Aloitetaan ensin tästä tämän syksyn uutuudesta. Kyseessä on Smooth Affair For Eyes -luomiväri + pohjustustuote. Toisin sanoen voidemainen luomiväri, joka toimii hyvin myös luomivärin pohjusteena. Voidemaisia luomivärejä saa kolmessa sävyssä Naked, Iced Brown sekä Gold. Naked on näistä kuultava nude, joka siis sopii jokaiselle ja erityisen hyvin pohjusteeksi. Minun tuote on sävy Gold, joka on siis metallinhohtoinen kulta.

Jane Iredale - Smooth Affair For Eyes - Gold

Varsinkin syksyllä ja lähestyvään pikkujoulukauteen kullanhohtoiset luomivärit sopivat hyvin. Minun voimakkaasti rasvoittuvilla luomilla, tämä ei yksin riittänyt pohjusteeksi, mutta luomivärin alle laitettuna toi värit hyvin esiin. Sopii erityisesti metallinhohtoisten luomivärien värin syventämiseen. Toimii myös yksinään luomivärinä. Hintaa tällä pohjusteen ja luomivärin hybridituotteella on n. 40€.

Jane Iredale - Smooth Affair For Eyes - Gold

Kokeilinkin heti pohjusteen kanssa Jane Iredalen PurePressed luomiväriä, sävyssä Dreamy Pink. Dreamy Pink luomivärin kaveriksi valitsin vaaleampaa sävyä In the blink of a smokey eye -paletista. Mielestäni lopputulos oli oikein kiva ja kullanhohtoinen. Nuo Iredalen luomivärit on kivan pigmenttisiä ja niillä saa tehtyä helposti niin hillittyä, kuin näyttävämpääkin meikkiä. Koostumuskin on mieleeni, sillä se levittyy hyvin eikä karise. Luomivärinappien hinnat pyörivät n. 24€:ssa.


Jane Iredale - PurePressed Eyeshadow - Dreamy Pink

Koko komeuden kruunasi tottakai, jo keväällä julkaistu, LipDrink huulivoide sävyssä flirt. Ja pakko myöntää, että näistä kolmesta tämä on minun ehdoton suosikki. Vaikka tämä lasketaan huulivoiteeksi, niin mielestäni tämä on enemmänkin huulivoiteen ja kiiltopunan väliltä.


Ensinnäkin, tässä on todella hyvä tuoksu. Tuoksu on sitrusmainen ja makea. Toisekseen, tässä on juuri sopivasti sävyä. Niin vähän, ettei sitä lähes huomaa, mutta kuitenkin sen verran, että huulien väri tasoittuu. Ja sitten kolmanneksi SPF 15! Kuinka monesti löytää huulivoidetta, jossa on SPF? Harvoin ja jos löytyykin niin ne on sitten niitä, mitkä värjää huulet vaaleiksi. Ja sitten se paras osuus. Tämä tuntuu hyvältä huulissa. Olen siis todella innoissani tästä huulivoiteesta! Hintaahan tällaiselle tulee n. 20€, mutta on kyllä jokaisen euron arvoinen.


Niin ihania Jane Iredale meikkejä taas! Vai mitä olette mieltä?

9. elokuuta 2016

Hirvenmaitonaamiota ja 37 yrtin saippuaa

Kyllä, luit ihan oikein. HIRVENMAITONAAMIO. Että terveisiä vaan Venäjältä. Olen kyllä joskus kokeillut vuohenmaitoa sisältävää kasvovoidetta, mutta Venäläiset vievät asian vähän pidemmälle ja heidän kasvonaamiostaan löytyy hirvenmaitoa. Pakkohan tällaista on kokeilla!

Sain siis siskoltani muutamia Venäjältä tuotuja tuotteita ja niitä siinä kahdestaan yritettiin suomentaa erittäin huonolla menestyksellä. Sen verran saatiin selvää, että mikä kuuluu vartalolle ja mikä kasvoille. Ihana Maitta kuitenkin lupautui kääntöavuksi ja käänsi minulle tuotteiden tekstit. Isot kiitos hänelle! <3 Tuotteita oli siis kolme. Saippua, kasvonaamio sekä vartalokuorinta. Kaikki tuotteet ovat 100% luonnon ainesosista valmistettuja. Luonnonkosmetiikkaa siis.

37 yrtin saippua

SAIPPUA on tarkemmin ottaen 37 yrttiä sisältävää saippuaa, jota voi käyttää niin vartalolle kuin hiuksiinkin. Saippua on kehitetty Siperian perinnetietoa hyödyntäen ja kahden vuoden työn tuloksena saatiin aikaiseksi saippua, joka sisältää 37 yrtin tehouutteita. Saippua vaikutti mielenkiintoiselta jo siksi, että siinä oli kokonaisia lehtiä, joita epäilisin koivun lehdiksi. Pohjana on käytetty tervaa, josta saippuan musta väri on peräisin. Saippuaa voi halutessaan käyttää myös saunassa, jotta tehoaineet imeytyisivät paremmin. Laitan listan saippuan sisällöstä postauksen loppuun, jos joku haluaa käydä lukaisemassa.*


Saippuan koostumus oli jännän joustavaa. Ei lainkaan suihkugeelimäinen, vaan lähempänä hyytelömäistä koostumusta. Tuoksu on miellyttävä. En oikeastaan edes huomaa tuoksussa tervan tuoksua vaan saippua tuoksuu raikkaalle. Yllättävän miellyttävän tuoksuinen, kun ottaa huomioon, miten montaa erilaista yrttiä tuotteessa on. Koostumuksensa ansiosta melko helppoa käyttää, kun ei karkaa käsistä.


Suihkusaippuoissa en yleensä hirveästi huomaa eroja, mutta sen verran huomaan, että ainakaan tämä ei kuivattanut ihoa. Se on mulle se tärkein kriteeri suihkusaippuoissa, sillä tavalliset (ei-luonnonkosmetiikka) suihkusaippuat yleensä kuivattavat minun ihoa. Oikein miellyttävä tuote käyttää ja ihan hurjan mielenkiintoinen sisältönsä vuoksi! Tulee varmasti olemaan jatkossakin käytössä.


HIRVENMAITONAAMIO on pakattu mielenkiintoiseen puristepussiin. Saman tyyppiseen, mistä meillä lapset juovat jugurttia. Itseasiassa tuo pakkaus osoittautui oikein käteväksi. Avaaminen onnistuu märilläkin käsillä! Hirvenmaito on pakkauksen mukaan neljä kertaa ravinteikkaampaa kuin lehmänmaitoa ja sillä on ihoa nuorentavia vaikutuksia. Lisäksi naamiossa on yrttejä, flavonoideja, karoteenia, B-ryhmän vitamiineja, kasvipohjaisia happoja ja valkoista mehiläisvahaa (luomua kuulemma). Naamio lupaakin kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa, sekä lisätä sen elastisuutta. Tuoksu on melko makea ja minulle tulee ainakin mieleen vähän kinuski. Ei ollenkaan paha siis.


Naamio levitetään kasvoille ja annetaan vaikuttaa 10 minuuttia. Sen jälkeen se huuhdotaan pois. Naamio pysyi hyvin kasvoilla, vaikka sen koostumus olikin melko voidemaista. Luulisin, että tätä tulisi käyttää useamman kerran, jotta vaikutuksista voidaan puhua, mutta ainakin minun ihoni tykkäsi. Aknea tämä rauhoitti hyvin ja teki hyvän pohjan kosteusvoiteelle. Aion kyllä käyttää useammankin kerran. Haluan tietää, miten hirvenmaito vaikuttaa! :D

Hirvenmaitonaamio


VARTALOKUORINTA on samanlaisessa pussipakkauksessa, kuin kasvonaamiokin. Se sisältää hunajaa, sitruunaruohoa, melissauutetta ja kuorivana ainesosana jotakin ryynejä. Kuorinnan tuoksu onkin sitten kahta aikaisempaa tuotetta voimakkaampi. Selkeän yrttinen. En myöskään pääse yli tuotteen ulkonäöstä, sillä se on oranssia ja ryynimäistä. Ei siis mikään kovinkaan esteettinen tuote. Vaan pakkohan se oli testata. Mielestäni toimi hyvin tehtävässään. Kuori ihoa ja ryynit olivat sopivan karkeita, eivätkä raapineet ihoa. Onneksi tuote huuhdotaan pois, joten tuoksu ei jää leijumaan iholle.



Vartalokuorinta
*Yrttisaippuan sisältö: Yrtit oli pakkauksessa tulevassa lapussa mainittu latinaksi, joten sain selville niistä suurimman osan. Saippua sisältää siis seuraavia yrttejä: Tummarusokki, Siankärsämö, Nokkonen, Kamomilla, Ryytisalvia, Keltamo, Sitruunamelissa ja Rohtoimikkä. Muun muassa ne rauhoittavat ja hoitavat ihoa. Uutteita saippuassa on seuraavista kasveista: Mänty, Sianpuolukka, Isohirvenjuuri, Tervaleppä, Ruusujuuri, Valkohankajäkälä, Partanaava, Maralkäpylatva, Rohtosalkoruusu, erilaisia suokasveja sekä yksi jota en saanut käännettyä. Uutteilla oli myöskin niin rauhoittavia, kuin puhdistaviakin vaikutuksia.

Vaikuttaa siltä, että venäjällä more is more ja tuotteisiin on ympätty hurja määrä erilaisia ainesosia. Ylipäätään on mielenkiintoista kokeilla täysin ulkomaalaista sarjaa. Ainakin ensimmäiset kaksi tuotetta vakuuttivat minut, vaikka kuorinta ei ihan napannutkaan. Saippuaa suosittelen kyllä ostamaan, jos liikutte Venäjällä!
Uskaltaisitko itse kokeilla hirvenmaitonaamiota?

6. elokuuta 2016

Sininen fantasiameikki + uutisia

Tämän meikin tein jo talvella, mutta jostain syystä kuvat unohtuivat kameraan. Mullehan iski talvella hirmuinen hinku meikkailla muita ja niinpä pyysin kaveria malliksi. Tämä meikki oli pyörinyt jo pitkään mielessä ja olin niin innoissani, että olin jopa luonnostellut meikkiä paperille ennen toteuttamista. Inspiraationa toimi jollain tapaa jääkuningatar ja sitä kautta sitten hahmottelin meikkiä.


Meikin pohja on tehty Grimasin vesikasvoväreillä. Ja koska minä olen kyseessä, niin lisäsin tottakai vähän glitteriä! Toisen puolen kasvoista halusin pitää mahdollisimman meikittömänä ja sinne lisättiin vain BB-voidetta ja puuteria.



Mitäs tykkäätte tästä? Onko liian talvinen näin kesäaikaan julkaistavaksi? Ystäväni tykkäsi sen verran, että lähti vielä kaupungille tämä kasvoissaan. Pisteet siitä!



Sitten niitä uutisia. Mullahan on mennyt aika lujaa tämä vuosi kun on ostettu talo ja sain röntgenhoitajan paperitkin. Ilmeisesti isot tapahtumat ei lopu tähän, sillä sain myös vakituisen työpaikan! Tuntuu aika uskomattomalta, että 1,5kk valmistumisesta mulla on vakituinen työpaikka! Tämä johtaa siihen, että mulla on viimein mahdollisuus toteuttaa yksi mun pitkäaikaisista unelmista. Siitä kerron sitten myöhemmin lisää, mikäli todella pääsen sen toteuttamaan. Tämän myötä päätin lopettaa DailyChicissa. (Siellä siis saattaisi olla sisällöntuottajalle paikka auki, suosittelen lämpimästi.) Näin ollen mulla on taas enemmän aikaa tälle blogille, koska minua on suunnattomasti harmittanut, miten usein olen joutunut oman blogini ajasta nipistämään kaikkien harrastusten ylläpitämiseksi.

Tiedossa on siis varsin jännittävä loppuvuosi! Mitähän tässä vielä tapahtuu? :D

27. heinäkuuta 2016

Kauneusbloggaajan tunnustukset

Näitä on nyt pyörinyt useammassa blogissa, joten päätin sitten itsekin osallistua! Eli niitä kamalia, hurjia, noloja tai muuten vaan käsittämättömiä tunnustuksia, joita ei välttämättä kauneusbloggaajasta uskoisi. Apua... Tässäpä tulee! Kuvituksena Elvis ja tietysti kosmetiikkaa.

Ai tunnustuksia? Kerro toki.

*Oon super huono sommittelemaan kuvia blogiin. Kauheen vaikeeta keksiä jotain koristetta kuvaan ja miettiä kuvakulmaa mistä ottaa kuvaa. Varsinkin taustakankaan löytäminen ja virittely vaatii multa paljon. Pitäis ehkä vaan hankkia iso valkea kartonki, mutta sitten taas tausta olisi ihan tylsä. Siitä huolimatta nautin blogikuvaamisesta, varsinkin jos on jotain kivoja kukkia laittaa taustalle. Kun vaan ois sitä luovuutta ja silmää tämmöseen enemmän!

*Oon laiska uusimaan varpaiden lakkauksia. Sormissa en voi töiden takia kynsilakkaa juuri käyttääkään, mutta sen sijaan varpaissa pidän yleensä kynsilakkaa. Homma vaan menee yleensä niin, että lakkaan varpaankynnet ja odotan melkein siihen asti, että vanha lakkaa kasvaa pois, ennen uuden laittoa. Joskus innostun ja poistan vanhat poistoaineella ja laitan uudet, mutta varsinkin tämä kesä ei ole oikein sandaalikeleillä hemmotellut, niin ei ole tarvinnut kynsiä ehostaa. Niinpä mulla on lakkaa enää ihan varpaankynsien kärjessä. Kohta voi laittaa uudet!


*En osaa laittaa hiuksia. En vaan osaa. Oon todella huono tekemään erikoisempia lettejä, erityisesti itselleni. Haluaisin kyllä osata, mutta edes harjoittelu ei ole auttanut asiassa. Niinpä hiukset on yleensä auki tai jollain tosi yksinkertaisella "kampauksella". En osaa tehdä edes sotkunutturaa. Tähän samaan voin myös tunnustaa, etten käytä hiuslakkaa arkena ollenkaan. Hiuslakkaa käytän vain jos teen itselleni jonkun kampauksen tai olen menossa juhliin. Hiuslakkaa kuluukin tooooodella vähän. Babyhiukset siis sojottavatkin arkena yleensä pystyssä.

*Mulla on huono tapa jättää pieni liru purkkien pohjalle. Kun jokin tuote alkaa loppua, niin pikkuisen ennen kuin se loppuu, vaihdan jo uuteen. Tää on todella raivostuttava tapa, kun sellaisia ehkä kymmenen käyttökerran kestäviä purkkeja ja purnukoita sitten löytyy ja kasaantuu vaikka miten paljon. Ja eipä ne tuotteet nyt ikuisuuksiin säily. Oon yrittänyt opetella tästä pois ja jonkin verran edistystä on tapahtunut. Siitä huolimatta löydän jatkuvasti erityisesti suihkutuotteita, joissa on pikkuisen vielä purkin pohjalla tavaraa.


*Mun heikoin osaamisalue meikkauksessa on varjostukset. En oppinut niitä koulussa ja vasta nyt olen pikkuhiljaa opetellut niiden tekemistä. Muille varjostukset on niin paljon helpompi tehdä kuin itselleen. Mutta ehkä tästä vielä kehityn, kun vaan sitkeästi jaksan harjoitella. Ainakin toivoa on!

*Oon huono käyttämään huulipunia. Jotenkin mua turhauttaa se, että huulimeikkiä tarvii sitten koko ajan olla korjaamassa. Siitä huolimatta mulla on ihan hirveesti huulipunia ja yhteen aikaan tuli ostettua oikein useampia. Oikeastaan ainoat hetket, kun käytän huulipunaa, on heti meikkauksen jälkeen ja silloin kun olen juhlissa. Muuten yleensä käytössä vain huulikiilto, jos sekään. Haluaisin kyllä olla parempi huulipunan käyttäjä.


Tää nyt ei varmaan yllätä ketään:
*Rakastan laittautumista ja voisin meikkailla vaikka miten monta tuntia. Yleensä jos ollaan jonnekin lähdössä, niin haluan varata laittautumiseen n. 2 tuntia. Ihan vain siksi, kun tykkään siitä niin paljon. Mua myös inhottaa meikata kiireessä, vaikka yleensä lopputuloksesta ei edes tiedä onko se tehty 30minuutissa vai 2 tunnissa. Minä vaan tykkään pipertää, fiksailla ja viilata meikkiä viimesen päälle.

Siinäpä jotain tunnustuksia. Onko teillä samanlaisia tapoja? Tai muita kauneustunnustuksia joita haluaisitte jakaa?

24. heinäkuuta 2016

MayBeauty - The Incredible Face Mask + alekoodi

Sain testiin mielenkiintoisen kasvonaamion, joka lupaa poistaa mustapäitä, ehkäistä aknea sekä poistaa rasvaa ja kuollutta ihosolukkoa. Kyseessä on siis MayBeautyn The Incredible Face Mask. Naamio siis levitetään kasvoille, annetaan kuivua ja sen jälkeen poistetaan yhtenä kappaleena kasvoilta.


Lähdin mielenkiinnosta testaamaan tuotetta ja mustan värinsä ansiosta, tämän käyttö oli kieltämättä aika viihdyttävää. Minulle tuli ainakin heti vähän Catwoman vibat naamion levityksen jälkeen. En tosin osannut levittää sitä tasaisesti iholle, mutta jos ennen naamion levitystä ei jää läträämään naamiolla (eli siis ottamaan kuvia blogiin), niin sen saa varmasti tasaisemmin levitettyä. Naamioiden mukana tuli myös kätevä naamiosivellin, josta tykkäsin kovasti. Sivellin oli ihanan pehmeä ja naamion levittäminen oli helppoa. Olen aika varma, että sivellin tulee käyttöön jatkossakin.


Naamiot on yksittäispakattuja, joten annostelua ei tarvitse itse miettiä. Naamio levitetään puhtaalle iholle ja levityksen jälkeen odotellaan 30-45minuuttia, että naamio kuivuu. Kuivumisen jälkeen naamion saa poistettua yhtenä kappaleena. Itse hieman hämmästyin sitä, miten hyvin naamio pysyi kasassa poistaessa eikä lähtenyt repeämään. T-alueelta naamion poistaminen oli aika helppoa (tietysti kun on rasvoittuva iho), mutta poskien päältä poistaessa naamio kyllä teki aavistuksen kipeää. Samalla lailla, kuin laastarinkin poistaminen. Mutta voi kyllä olla aivan varma, että ainakin se kuollut ihosolukkokin lähtee naamion mukana. Varmasti myös jokunen ihokarva. Pakko myöntää, että on hurjan viihdyttävää katsoa Youtubesta videoita, kun tätä naamiota poistetaan. Tässä mun ehdoton lemppari. (Vaikka en kielestä mitään ymmärräkään, niin silti vähän naurattaa.)


Poiston jälkeen varsinkin poskissa oli havaittavissa pientä punoitusta, mutta se helpotti melko pian. Mustapäitä sain saaliiksi vain yhden. Tämä selittynee sillä, että olen aika hyvin saanut pidettyä huokoseni nyt puhtaana ja mustapäitä ei oikeastaan edes ole. Mutta se yksi mikä lähti, tökötti nätisti naamiossa kiinni. Olisikin hurjan mielenkiintoista kokeilla tätä jonkun sellaisen iholla, jolla on paljon mustapäitä! Poiston jälkeen kasvot huuhdellaan vedellä, jolla lähtee myös viimeiset rippeet naamiosta.


Naamiota suositellaan käytettäväski 1-2 kertaa viikossa, mutta itse hieman herkemmän ihon omistajana käyttäisin kyllä maksimissaan kerran viikkoon. Naamion ainesosat ei kuitenkaan vaikuttaneet mitenkään ihoa ärsyttäviltä tai voimakkailta, vaan nimenomaan tuo poistovaihe aiheutti punoitusta. Tuoksu oli mielestäni tosi jees. Raikas ja hyväntuoksuinen. Naamio sopii hyvin nimenomaan rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle, mutta tulehtuneelle akneiholle tai muuten rikkonaiselle iholle sitä ei saa käyttää. Naamiotahan ei myöskään ole pakko levittää koko kasvoille, vaan sen voi laittaa vain ongelma-alueelle.


Lukijoille on nyt tarjolla 30% alennus MayBeautyn verkkokaupasta, kun käytät tilatessa koodia: mariamask. Koodi on toistaiseksi voimassa. Voit myös klikata itsesi suoraan kauppaan tästä linkistä, jolloin koodi aktivoituu automaattisesti. Esimerkiksi 5 naamion pakkaus, joka sisältää myös siveltimen ja oppaan, maksaa normaalisti 25€, joten alennuksen jälkeen sille jää hintaa vain 17,50€!

23. heinäkuuta 2016

Glitter Bling Bling -meikki

Toissa viikonloppuna Joensuussa oli Ilosaarirock ja koska oltiin menossa kaupunkiin katselemaan rokkimeininkejä, niin sehän oli mulle ihana tekosyy laittaa jotain vähän erikoisempaa meikkiä. Perjantaille meillä oli jopa liput Sulo -klubille ja tämä olikin sitten ensimmäinen kerta, kun ihan oikeasti olen ostanut liput Ilosaarirockiin. Yleensä ollaan aina vaan tavattu ystäviä rokkialueen ulkopuolella.


Perjantaina olin tosiaan töissä, joten pikkuinen kiire meinasi iskeä siinä laittautuessa, kun haluttiin kuitenkin ehtiä Chisua katsomaan. Halusin ehdottomasti pinkin meikin, sillä muuten asukokonaisuus oli melko musta. Päätinkin viimein kokeilla KIKO:n pinkkiä pigmenttiä, jonka olen siis hankkinut varmasti yli vuosi sitten. Kaveriksi otin Sleekin Ultra Mattes paletin ja siitä violettia sävyä. Ja koska blingiä pitää olla niin luomivärin päälle taputin vähän glitteriä. Vaikka kiire tulikin ja siksi meikki nyt ei ollut ihan niin onnistunut kuin olisin halunnut, niin onneksi se ei täysi katastrofikaan ollut. Inhoan kyllä kiireessä laittautumista.

Ja koska oli kiire, niin tästä meikistä ei nyt ole muuta kuin tämä yksi puhelimella otettu kuva.


Lauantaina meillä ei ollut lippuja, mutta tarkoituksena oli käydä kavereita moikkaamassa taas rokkialueen ulkopuolella ja suunnata siitä sitten johonkin paikalliseen yökerhoon. Ja lauantaina mulla oli aikaa laittautua ja voi että, miten olikin taas kivaa. Olin jo pidemmän aikaa haaveillut glitter bling bling -meikistä ja nyt pääsin sen toteuttamaan.


Luomille siis perus ruskean sävyinen meikki The Balmin Nude'tude luomiväripaletilla ja sitten "vähän" blingiä lisäksi. Laitoin ensin ihan tavallista glitteriä, sitten isompia glittereitä Elfin glitter primerin avulla ja sitten lisäsin vielä ihan timantteja Duo ripsiliimalla. Päätin kokeilla laittaa timanttejs myös hiuksiin ja kiinnitin ne sinne myöskin ripsiliimalla. Rajaus pääsi vähän karkaamaan pitkäksi, mutta onneksi irtoripset kompensoivat pitkää lineria aika hyvin.


Kasvoille halusin HOHTOA! Etsin siis suunnilleen kaikki mahdolliset highlighterit, jotta sitä hohtoa myös saisi. Totesin myös, että taidan tarvita vähän lisää highlightereita. Erityisesti se Sleekin uusi highlighter paletti on vähän kuumotellut. Se ois niin upea! Timantit kesti ihmeen hyvin, eikä yksikään ollut jäänyt matkan varrelle. Tätä ihmettelin hieman kyllä. Aamulla tosin mietin, että miten saan ripsiliiman hiuksista irti, mutta se lähtikin oikein hyvin shampoopesulla ja pienelä hankauksella.



Meikistä tulee vähän merenneitofiilis. Itse ainakin tykkäsin ihan hirmuisesti tästä meikistä ja sitä oli muutenkin niin kiva tehdä, kun oli aikaa! Ihan parasta kun saa rauhassa laittautua!

Timanttimeikissä käytetyt tuotteet:
The Balm - Sassy, Stand-Offish, Sultry ja Sophisticated
Too Faced - Shadow Insurance
Lumene - Blueberry kulmakynä 2
Sensai - Liquid Eyeliner Black
Artdeco - Soft Eyeliner Waterproof Black
Elf - Glitter primer
Ardell DUO - ripsiliima
Make Up Store - Loose Powder Milk
Estee Lauder - Double Wear meikkivoide 1N1 Ivory Nude
MAC - hohdepuuteri In For A Treat
Make Up Store - puuteri Chocolate
Eylure irtoripset
Make Up Store - Wonderblush Goddess
MAC - huulipuna Hue
Make Up Store - glitter Hologram
Paljetit + Timantit merkittömiä kynsikoristeita


Mitä tykkätte?

20. heinäkuuta 2016

Röntgenhoitaja - Se mun kolmas ammatti

Tänä keväänä valmistuin siis röntgenhoitajaksi. Kyseessä on jo minun kolmas ammatti, sillä olen aikaisemmin valmistunut tradenomiksi (2011) ja meikkaaja-maskeeraajaksi (2012). Instagramissa sain ehdotuksen, että kertoisin hieman ammatistani. Mitä se röntgenhoitaja sitten tekee? Millainen mun työpäiväni on?


Ensimmäisenä mieleen tulee varmasti röntgenkuvaus. Ja kyllä me sitäkin tehdään. Otetaan siis niitä perus röntgenkuvia, asetellaan ensin oikeaan asentoon ja nappastaan kuva. Vaikuttaa ehkä iisiltä, mutta kuvat täytyy saada juuri oikeasta kulmasta ja luun asennot täysin kohdilleen, ja kun niitä luita ei läpi näe ennen kuvausta, niin tulee vähän haastetta. Niin ja kaikki kuvissa käyvät asiakkaat ei välttämättä jaksa pysyä paikallaan. Ja haastetta lisää sekin, että turhia kuvia ei voi mielin määrin räpsiä, kun kyseessä on kuitenkin säteilyn käyttämistä.  Liiallinen säteily on haitallista, mutta onneksi perus röntgenkuvissa on nykyään todella pienet säteilymäärät. Ja me hoitajat pääasiassa säästytään säteilyltä, koska ollaan oven takana toisessa huoneessa kuvan ottohetkellä.


Mutta sen lisäksi me tehdään paljon kaikkea muutakin. Röntgenhoitaja voi tehdä myös tietokonetomografiatutkimuksia, magneettitutkimuksia, mammografioita, sädehoitoa, isotooppitutkimuksia, avustaa angiografioissa, ultraäänessä ja kaikkia hirmuisia sanahirviöitä. Todellisuudessa ammatti on siis todella monipuolinen. Röntgenissä ei ole yhtään samanlaista päivää.

Tällä hetkellä, kun olen tosiaan vasta aloittamassa röntgenhoitajauraani, olen töissä keskussairaalan röntgenissä ja teen vain aamuvuoroa 7.00-15.00. Tällä hetkellä työnkuvaan kuuluu nuo perus röntgenkuvaukset, eli natiivikuvaukset sekä ultraäänessä avustaminen. Myöhemmin opettelen myös tietokonetomografiakuvauksen eli TT-kuvauksen, joka on siis viipalekuvausta röntgensäteilyllä. Myöhemmin sitten on mahdollisuus erikoistua em. kolmen "peruskuvauksen" lisäksi myös esimerkiksi angiografioihin, mammografioihin tai magneettikuvaukseen. Lisäksi myös ilta-, yö- ja viikonlopputöitä on keskussairaalassa tarjolla. Riippuu siis paljon työpaikasta, mutta pääasiassa röntgenhoitajat tekevät aamuvuoroa.

Magneettikuvaa mun päästä.
Mun työpäivä alkaa klo 7.00 ja yleensä heti seitsemän jälkeen alkaa vuodeosastolta tulemaan potilaita röntgeniin. Aamusta suurin osa kuvauksista on leikkauksen jälkeisiä kuvauksia ja pitkin päivää sitten tulee ajanvarauspotilaita ja päivystyspotilaita kuvauksiin. Meillä on käytössä kaksi kuvaushuonetta ja molemmissa on yleensä useampi hoitaja, jotta homma olisi sujuvaa. Toinen yleensä toimii "laitehoitajana" ja varmistaa oikean kuvausohjelman ja toinen sitten pyytää potilaan sisään ja asettelee kuvaukseen. Kuvauksia tulee päivän mittaan useita kymmeniä ja jokaisessa otetaan yleensä vähintään 2 kuvaa eri suunnista. Kuvauskohteita on paljon ja ne vaihtelee myös paljon päivän mittaan. Selvästi eniten kuvataan kuitenkin keuhkokuvia.


Mikäli olen ultraäänessä niin työpäivä alkaa myöskin 7.00. Alkuun katson läpi päivän ajanvarauspotilaat sekä tarvittavat tiedot. Jos on tulossa esimerkiksi näytteiden ottoa, niin tarkistan potilaiden laboratoriotietoja. Mehän ei siis tehdä raskausultraääniä, vaan ne tehdään ihan äitiyspoliklinikalla. Mikäli päivystyksellisiä ultraäänipyyntöjä on, niin pyrin aikatauluttamaan päivää hieman eteenpäin. Lääkäri siis tekee tutkimukset ja minä kutsun potilaan sisään ja valmistelen tutkimukseen. Lisäksi laitan lääkärille tarvittavat välineet valmiiksi. Yleisimpiä ultraäänitutkimuksia on vatsan ja kaulan alueen tutkimukset, sekä jalkojen verisuonien tutkiminen.


Yritin nyt tiivistää kovasti mitä kaikkea teen, mutta tätä on hankala tiivistää. Röntgenhoitajat tekeväte vaan niin paljon kaikkea. :) (Mullahan siis oli jo lähes yhtä pitkä teksti pelkästään noista eri tutkimuksista mitä me kuvataan, mutta päädyin tällaiseen vähän henkilökohtaisempaan selostukseen). Röntgenhoitajat siis auttavat sairauksien diagnosoinnissa tai voivat myös hoitaa jo olemassa olevia sairauksia.

Heräsikö kysymyksiä? Kysykää ihmeessä jo tulee mitä vaan mieleen tästä ammatista! :) Tää on niin monipuolista, että hankalaa saada selostettua tyhjentävästi!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...